:: 19.1.2008 ValUA Talviralli F-cup :: |
ENSIMMÄINEN KISA COROLLALLA ALKOI LUPAAVASTI!
Leuto alkutalvi hankaloitti sekä tätä kilpailua, että siihen valmistautumista. Rallia oli jouduttu pehmeän tiestön vuoksi lyhentämään neljään erikoiskokeeseen. Mutta toisaalta kisa tarjosi kuitenkin 60 km sopivan haastavaa erikoiskoetta. Valmistautuminen ja uuden kilpa-automme testaus jäi samasta syystä vain muutamaan kilometriin. Räntä- ja vesisateen lakaistessa Valkealan seudun maisemaa, starttasimme matkaan tietämättä tarkkaan, mitä pitäisi odottaa?
Autossa on potkua, kello tykkäsi varovaisestakin vauhdista!
Sen verran itsevarmuutta tietysti löytyy, ettei toisten jaloissa ollut aikomustakaan pyöriä. Varmalla ja riskittömällä otteella lähdettiin liikkeelle, mutta silti kahden ajetun erikoiskokeen jälkeen saatettiin todeta, että olimme sillä hetkellä koko rallin 6. nopeimpia! Eroa kärkeen oli yli puoli minuuttia, mutta uuden auton opettelun huomioiden, tilanne oli suorastaan mahtava.
Huollon jälkeen lähdettiin kahdelle viimeiselle pätkälle ja lumiräntäinen sade lisääntyi kaiken aikaa. Sen verran säädettävää Corollan ajettavuudessa vielä on, ettemme voineet enempää hyökätä.
Kurassa ja lumihyhmässä ajettavuuden puutteet tulevat korostetusti esiin. Etenimme varovasti, mutta silti vauhti olisi riittänyt helposti kisan kymmenen nopeimman joukkoon ja luokassamme sijoille 3.-4. Viimeistä erikoiskoetta oli
ajamatta vain muutama kilometri, kun kaasuvaijeri sitten yllättäen katkesi.
Harmistuneena jouduimme toteamaan, että lähes täydellinen testi uudella autolla mureni kalkkiviivoille.
Vaikka tekemistä riittää, saatoimme todeta uuden automme potentiaalin. Kelpo aikoja syntyi helposti, vaikka todelliseen puristukseen ei vielä olut mahdollisuutta. Mielenkiintoista nähdä missä mennään, kunhan säädöt on kohdallaan ja enemmän ajokilometrejä takana. Seuraavaksi startataan F-cupin merkeissä Lapualla 9.2.
Siihen saakka kuulemisiin!
t: Samuli & Juha |
|
|