:: KAUSI 2008 :: |
ENSIMMÄINEN KISA COROLLALLA ALKOI LUPAAVASTI!
Leuto alkutalvi hankaloitti sekä tätä kilpailua, että siihen valmistautumista. Rallia oli jouduttu pehmeän tiestön vuoksi lyhentämään neljään erikoiskokeeseen. Mutta toisaalta kisa tarjosi kuitenkin 60 km sopivan haastavaa erikoiskoetta. Valmistautuminen ja uuden kilpa-automme testaus jäi samasta syystä vain muutamaan kilometriin. Räntä- ja vesisateen lakaistessa Valkealan seudun maisemaa, starttasimme matkaan tietämättä tarkkaan, mitä pitäisi odottaa?
Autossa on potkua, kello tykkäsi varovaisestakin vauhdista!
Sen verran itsevarmuutta tietysti löytyy, ettei toisten jaloissa ollut aikomustakaan pyöriä. Varmalla ja riskittömällä otteella lähdettiin liikkeelle, mutta silti kahden ajetun erikoiskokeen jälkeen saatettiin todeta, että olimme sillä hetkellä koko rallin 6. nopeimpia! Eroa kärkeen oli yli puoli minuuttia, mutta uuden auton opettelun huomioiden, tilanne oli suorastaan mahtava.
Huollon jälkeen lähdettiin kahdelle viimeiselle pätkälle ja lumiräntäinen sade lisääntyi kaiken aikaa. Sen verran säädettävää Corollan ajettavuudessa vielä on, ettemme voineet enempää hyökätä.
Kurassa ja lumihyhmässä ajettavuuden puutteet tulevat korostetusti esiin. Etenimme varovasti, mutta silti vauhti olisi riittänyt helposti kisan kymmenen nopeimman joukkoon ja luokassamme sijoille 3.-4. Viimeistä erikoiskoetta oli
ajamatta vain muutama kilometri, kun kaasuvaijeri sitten yllättäen katkesi.
Harmistuneena jouduimme toteamaan, että lähes täydellinen testi uudella autolla mureni kalkkiviivoille.
Vaikka tekemistä riittää, saatoimme todeta uuden automme potentiaalin. Kelpo aikoja syntyi helposti, vaikka todelliseen puristukseen ei vielä olut mahdollisuutta. Mielenkiintoista nähdä missä mennään, kunhan säädöt on kohdallaan ja enemmän ajokilometrejä takana. Seuraavaksi startataan F-cupin merkeissä Lapualla 9.2.
Siihen saakka kuulemisiin!
t: Samuli & Juha |
LAIHAT TULIAISET LAIHIALTA!
Leuto talvi jatkuu ja kilpailupäivänä Laihian seudun tiestön jääpeite oli taas täyttä vauhtia sulamassa. Yleisen luokan kilpailijoiden avatessa reittiä, sulava jää pehmeni sohjoksi ja ajoura puhdistui kunnolla vasta junioriluokkien ajettavaksi. Tämä näkyikin selvästi aikoja vertailtaessa, sillä A ja B -juniorien kärkiporukka pystyi vaivatta ajamaan yhtä hyviä aikoja, kuin yleinenkin. Tällä ei ollut oman kilpailumme kannalta merkitystä. Kisassa oli viisi EK:ta, joilla mittaa yhteensä reilut 60 km.
Nyt hajosi vaihdelaatikko
Liikkeelle lähdettiin ajettavuudeltaan paremmaksi säädetyllä Corollalla ja tarkoituksemme oli päästä jo normaaliin kisavauhtiin. Kahden ajetun EK:n jälkeen olimme sarjassa ajavat kuljettajat huomioiden luokassamme kuudentena. Tilanne olisi todennäköisesti ollut tuloksissa meidän kannalta nousujohteinen, mutta se jäi käytännössä todistamatta. Vaihdelaatikko hajosi yllättäen kolmannen EK:n loppupuoliskolla. Ja niin jäi pistetili edelleen avaamatta, joka näyttää sarjamenestyksen kannalta hieman huonolta.
Viime kisojen keskeytykset teknisiin vikoihin luonnollisesti harmittaa. Ehkäpä vuoden takainen menestysputki ajoittuukin tänä vuonna loppukauteen -teamissa povataan? Nyt vaihdelaatikko on jo matkalla korjattavaksi ja katseet käännetty eteenpäin.
Kaksi talvirallia jäljellä
Laihian F-cupissa Samuli Nevän ja Juha Kivimäen huollossa ahkeroivat tällä kertaa Harri Nevä ja Sami Jokioinen.
Kahden viikon kuluttua Samuli lähtee Samin kanssa Kangasniemiralliin. Tämä on Nuorten SM -sarjan osakilpailu ja mukana ollaan kansallisen kilpailun puolelle. Sieltä toivottavasti kauden palkintoputki aukeaa, jatkuakseen Maaliskuun alussa Valkeakosken F-cupissa. Siihen saakka kuulemisiin!
t: Samuli & Juha |
Corollalla ensimmäistä kertaa maaliin!!!
Nuorten SM –rallia ajettiin Kangasniemen erittäin hienoissa ja talvisissa maisemissa. Matkaan lähtivät huoltoon Toni Lahola ja Harri Nevä, kun taas II-Ohjaajan paikalle istahti tiimin toinen kartanlukija Sami Jokioinen. Corolla oli käynyt viimekertaisen rallin jälkeen mittavan huollon suurimmat kiitokset siitä täytyy antaa huollolle erityisesti Laholan Tonille ja Kanervon Markukselle.
Edellisenä iltana kuljettajakaksikkoa vaivasi kuume ja vatsatauti, mikä kuitenkin hellitti kilpailuaamuun mennessä. Vauhdista päätellen tämä ei kuitenkaan haitannut. Heti ensimmäisellä erikoiskokeella Samuli ja Sami kellottivat selvät luokkapohjat ja vauhti riitti hienosti yleiskilpailun toiseen sijaan. Pohjat ajoi nelivetoisella Subarulla kilpaillut Isto Manero.
Kolmen ajetun erikoiskokeen jälkeen Samuli ja Sami johtivat omaa luokkaansa jopa puolella minuutilla ennen Starlet kuljettajaa Antti Ripattia. Yleiskilpailun johdossa ajavaan Isto Maneroon eroa oli vain 7,8 sekuntia.
Huoltotauon jälkeen suunnattiin erikoiskokeille 4, 5 ja 6. Joista erikoiskoe kuusi oli kolmekymmentä kilometriä pitkä vaikea ja vaativa pätkä. Ajo sujui lopussa alun malliin ja Corolla osui pätkäpätkältä paremmin käteen. Kuudennella pätkällä oli muutama erittäin tiukkatilanne joista selvisimme kuitenkin kunnialla läpi. Näin maalissa juhlimme ensimmäistä voittoa uudella Corollalla. Mieli tiimissä oli ymmärrettävästi helpottunut. Yleiskilpailun sija 2 oli myös pikkaisen yllätys monien nelivetoisten autojen seassa. Tästä on mukava jatkaa kohti Waltikka-rallia 8.3 Valkeakoskelle. SUURI KIITOS KUULUU MYÖS KAIKILLE YHTEISTYÖKUMPPANEILLE JOTKA MAHDOLLISTAVAT TÄMÄN HARRASTUKSEN!
RALLITERVEISIN SAMULI JA SAMI |
WALTIKASTA HYVÄ PÄÄTÖS TALVIKAUDELLE
Parin viikon takainen menestys Kangasniemellä, loi osaltaan odotuksia tälle F-cupin osakilpailulle. Samuli Nevä ja Juha Kivimäki olivat kilpa-autossa, Sami Jokioinen, Harri Nevä ja Markus Kanervo Huollossa. Kuuden erikoiskokeen ralli päästiin läpi ilman tekniikkamurheita ja F-cupin sarjan pistetili on nyt avattu. Maalissa oltiin luokkamme viidensinä ja yleiskilpailussa kymmenes.
Vaikea aloitus veti ilmeet vakaviksi
Ajettavuuden hienosäädön puutteet korostuivat lumipöhryssä, eikä vaativalla aloitus
EK:lla päästy lainkaan rytmiin kiinni. Ennen rallia uneksimme kovasta jääurasta, mutta todellisuus oli sitäkin karumpi. Kolme ensimmäistä pätkää olivat tuskaa, kunnes päästiin puhtaammalle tielle ja homma alkoi toimia.
Nelosella oltiin jo yleiskisan viidenneksi nopeimpia. Se antoi itsevarmuutta ja rallin
loppupuolisko kulki kokonaan toisissa merkeissä. Tauolla auton korkeuden säädöistä
haettiin lääkettä ohjattavuuteen. Waltikka-rallin yleisessä luokassa oli hyvin vähän
keskeyttäjiä ja kilpailu oli tiukka ja tasainen. Vaikka kärkitaistelu oli meille vielä hieman
kaukana, emme kuitenkaan jääneet voittajalle kuin 51 sekuntia!
Hyvillä mielin kevättauolle
Kaksi viimeisintä kilpailua on vahvistaneet auton vaihtamisen kannattaneen. Vaikka
Starletilla pystyttiin välillä erinomaisiin tuloksiin, uskotaan Corollasta löytyvän vielä
kaivattu lisäpotku. Paketti on pieniä muutoksia vaille valmis.
Nyt koittaa kilpailujen suhteen parin kuukauden tauko, joka tarkoittaa tallin puolelle
vilskettä. Keväthuollon työlistalle kuuluvat moottorin lisäksi mm. alustan muutokset,
maalaus ja paljon pienempää säätöä. Kunhan Toukokuussa taas päästään
testaamaan ja kilpailemaan, olemme toivottavasti saaneet hiotuksi tämän timantin
parhaaseen loistoonsa. Siihen saakka kuulemisiin!
t: Rally Team Paimion väki |
KESÄKAUSI AVATTIIN F-RYHMÄN VOITOLLA!
Samuli ja Sami loistivat nopeimpina kaksivetokilpailijoina Lauantaina Salon UA:n järjestämässä aluerallissa. Osallistujia oli suurin mahdollinen määrä 230 kpl ja yleisen luokan F-ryhmässä starttasi 34 kilpailijaparia. Lopputuloksena siis oman luokan ja koko F-ryhmän voitto. Yleiskilpailussa sijoitus oli 4. edellä kolme nelivetokuskia voittajan, Jarmo Mikkosen johdolla.
Käyntihäiriö vaivasi?
Kaikki toimi hienosti lukuunottamatta pientä käyntihäiriötä. Kerran auto jopa sammui starttiviivalle ja ajoittain jokin anturi tai muu moottorin ohjausjärjestelmän osa aiheutti häiriötä. Ilman tätä vaivaa rallipäivä olisi sujunut lähes täydellisesti ja voittomarginaali arviolta 10-20 sekuntia suurempi. Kisan tulokset löytyvät osoitteesta www.mut-palvelu.fi
Ajettavuus kohdallaan
Talvikisojen jälkeen tehdyt säädöt ja muutokset ovat vieneet tilannetta hyvään suuntaan. Lumipöhryssä vaivanneet ajettavuusongelmat ovat enää muisto. Rengasvalinta oli onnistunut ja auto istuu kuin ajohanska kuljettajansakäteen.
Mihin tämä sitten riittää Keravan SM-rallissa 13.-14.6., sitä ihmetellään seuraavaksi kolmen viikon kuluttua.
t. Rally Team Paimion väki |
KESKI-UUSIMAAN SM- RALLISSA F-RYHMÄLÄISTEN 3.
Keravalta startanneessa, Keski-Uusimaa SM-rallissa, yleisen luokan F-ryhmään
ilmoittautui 34 kilpailijaparia. Nyt oli vuorossa kesäkelin tulikaste kansalliseen F-ryhmän kärkiporukkaan ja ennakkotutustuttavaan kilpailuun uudella autolla.
Samuli Nevällä ja Juha Kivimäellä oli edellisestä ”nuottirallista” jo kosolti aikaa. Viimeksi samoissa merkeissä rytisteltiin Starletilla Uudenkaupungin SM-rallissa syksyllä -07.
Nopeasti juonesta kiinni
Ensimmäisellä EK:lla jäätiin kilpailua hallinneesta Seppo Koprasta toistakymmentä sekuntia. Paluu yksinkertaisempaan “nuottikieleen” helpotti ja pystyimme jo toiselta EK:lta lähtien hyvään vauhtiin. EK-tuloksissa oltiin loppukisan ajan sijoilla 2-5. Se riitti Kopran ja Marko Uutelan jälkeen yleiskilpailun kolmanneksi. Se oli hyvä saavutus näistä lähtökohdista, “bemareiden puristuksessa”. Tarkemmat tulokset http://www.tenab.net/v2008/080614f.htm
Peli toimii
Huollossa ahkeroivat Harri Nevä ja Markus Kanervo. Huoltoaikaa oli niukalti, koko rallissa vain vajaa 20 minuuttia? Onneksi mitään ratkaisevaa ei mennyt rikki, korjaamiseen ei olisi ollut aikaa. Toyota Corolla GT on hieno peli, mielenkiinnolle odotamme seuraavia ralleja myöhemmin loppukesällä.
Siihen saakka kuulemisiin!
t. Rally Team Paimion väki |
ALUERALLIEN VOITTOPUTKI JATKUI LÄNSIRANNIKOLLA
Paimion ja Liedon suunnalla ajettiin Lauantaina 16.8. Länsirannikon ralli. Kolmen erikoiskokeen alueralli oli nopeatempoinen ja hyvin järjestetty. Yleisessä luokassa starttasi 31 kilpailijaparia. Niistä 13 nelivetoista ja loput 2-vetoisia F-ryhmäläisiä. Samuli Nevän kartanlukijana toimi Sami Jokioinen.
Kotikisassa näytön paineet
Miehistö ja auto olivat kisan alkaessa taas täydessä latingissa. Vauhtia oli alusta saakka riittävästi, välillä melkein liikaa! Ensimmäisellä erikoiskokeella oli jo kaato enemmän kuin lähellä. Hurjaan tilanteeseen tärvääntyi joitakin sekunteja, mutta vauhti riitti silti selvästi kaikkien 2-vetoisten kärkeen. Sama peli jatkui muillakin pätkillä, mutta ilman ulosajoharjoituksia. Kotikylän ralliyleisö sai todeta “omat poikansa” kaikkien 2-vetoisten kilpailijoiden joukosta ylivoimaisesti parhaiksi. Yleiskisassa edelle ehtivät vain nelivedoilla Arto Juolahti ja vielä 0,2 sekunnilla Janne Berg.
Kesäkausi vauhdissa
Ralliautoilun kesäkausi on miltei kokonaan vielä edessä. Varsinkin F-cupissa kaikki kolme kesä -osakilpailua on vielä ajamatta. Ensi Lauantaina ajetaan niistä ensimmäinen, Autoluojus ralli Porissa. Siellä Samulin kanssa kilpailuun lähtee Juha Kivimäki. Muistattehan, että kotisivuiltamme löydätte aina kisan jälkeisellä viikolla lisää kuvia ja videoita tapahtumista. Pikaisiin kuulemisiin
t. Rally Team Paimion väki |
PORIN F-CUPISSA YLEISKILPAILUN NELJÄNNEKSI
Porin ympäristössä ajettiin Lauantaina 23. 8. F-cupin osakilpailu, Autoluojus ralli. Kuusi erikoiskoetta ja kuutisenkymmentä erikoiskoekilometriä sisältänyt kilpailu päästiin ajamaan hienoissa olosuhteissa. Reitti oli pääosin erittäin vaativaa, hidasta ja keskinopeaa tietä. Järjestelyt toimivat mainiosti ja hyvästä rallipäivästä saivat nauttia kilpailijat, kilpailun järjestäjät, sekä katsojat.
Taistelua kärkiparin takana
Samuli Nevä ja Juha Kivimäki lähetettiin reitille viidentenä autona. Pian edestä keskeytti porukkaa ja kolmannen EK:n jälkeen ajoimme tietä auki ensimmäisenä kilpailijana. Varsinkin kolmonen oli irtosepeliä täynnä ja siinä kärsimme pahoin “aura-auton” roolistamme. Kilpaa hallitsivat alusta saakka Anssi Tawast ja lopussa keskeyttämään joutunut Marko Salminen. Tämän jälkeen oli tasaista ja kärkikymmenikköön armoton tunku. Tässä porukassa vauhtimme riitti hyvin, josta lopputuloksena luokkamme kolmas ja yleiskilpailun neljäs sija.
Ollako tyytyväinen vai ei
Ellei voita, joutuu aina jossittelemaan, miksei kuitenkin yritetty ajaa kovempaa? Kisan puolivälin jälkeen, ajaessamme yleiskilpailun sijoista 3.-5. Tuntui kaikkein tärkeimmältä päästä reitti läpi ja saada todella tärkeät sarjapisteet kotiin. Varmalla ajolla tulos oli tämä ja sarjasijoituksemme nousi kymmenellä pykälällä 21. -> 11. Näistä asetelmista homma jatkuu Heinolan osakilpailulla 13.9. Siihen saakka kuulemisiin.
t. Rally Team Paimion väki |
HEINOLAN YLEISKISASSA TIUKKAA, LUOKKATULOS 2.
Heinolan ja Hartolan suunnalla ajettiin Lauantaina 13. 9. F-cupin osakilpailu, Neste Jari-Pekka ralli. Kuuden erikoiskokeen ja reilun kuudenkymmenen erikoiskoekilometrin reitti oli nopeaa tietä, jossa keskinopeutta oli jouduttu kahdella EK:lla pudottamaan rakennetuilla hidasteilla. Kokonaisuutena reitti oli erinomainen ja järjestelyt toimivat, palkintojen jaon ylimääräistä odottelua lukuun ottamatta.
Ennätystasainen kilpailu ?
Samuli Nevä ja Juha Kivimäki lähtivät matkaan numerolla 10. Nopeamman tiestön ansiosta isomman luokan autot pääsivät nyt näyttämään voimansa. Siksi yleiskilpailun “kympin kärkeen” oli valtava tunku ja koko kisa loppuun saakka sekuntipeliä. Omassa luokassamme (alle 1600 m3) voittotaistelu käytiin Jukka Korhosen ja Juha Högströmin kesken. Koko sarjaa johtava Högström sortui vaihdelaatikko ongelmaan. Tämän jälkeen me olimme selvä kakkonen, 19,7 sekuntia Korhoselle hävinneenä. Kilvan tasaisuutta kuvastaa hyvin se, että Korhonen voitti koko rallin, mutta me olimme yleiskilpailussa vasta 7. Hyvät pisteet ja hyvä suoritus, mutta parempaa tekee mieli.
Kausi loppuu Urjalassa
Kolmen viikon kuluttua kausi loppuu Nuutajärven lasi-ralliin Urjalassa. Siellä yritetään tehdä menestyksekkäälle kesäkaudelle vielä kunnon huipennus.
t. Rally Team Paimion väki |
KILPAILUKAUSI HUIPENTUI LUOKKAVOITTOON URJALASSA!
Kilpailukauteen -08 lähdettiin opettelemaan uutta autoa ja tekemään tasaisia
kilpailusuorituksia. Näillä tavoitteilla päästiin lopulta melko pitkälle! Lopputuloksena Samuli Nevälle ja Juha Kivimäelle F-cupin sarjassa yleisen luokan seitsemäs sija.
Kauden päättävässä, Nuutajärven Lasi-rallissa 4.10. saavutettiin makoisa luokkavoitto, jossa taakse jäi mm. sarjavoittaja Juha Högström ja kakkonen Jukka Korhonen. Urjalan seudulla ajetussa kisassa olimme Matti Nikanderin ja Olli Lavikaisen jälkeen yleiskilpailun kolmas.
Nousujohteinen kesäkausi
Alkuvuodesta muistamme kaksi teknistä keskeytystä kaasuvaijerin katkeamiseen ja vaihdelaatikkorikkoon. Näistä sattumista johtuen F-cupin sarjapisteisiin meille tuli yksi “nollakisa”. Ilman sitä, sarjasijoitus olisi ollut vielä parempi.
Sekavan talven säiden ja sattumusten jälkeen, alkoi tasainen nousu. Kesäkauden alkaessa päästiin jo tutuiksi Corolla GT:n kanssa. Myös teknisesti
auto on osoittautunut erinomaisen luotettavaksi.
Vuoteen 2009
Seuraavan kilpailukauden päätavoite on mitä todennäköisimmin Suomen suosituimmassa rallisarjassa, F-cupissa. Kaikki on jo nyt lähes valmista kunnon hyökkäykseen. Seuraavan kilpailukauden aloitusta odottaessa, kuulemisiin.
t. Rally Team Paimion väki |
|
|