Uutiset Tiimi Kalusto Kalenteri Historia Videot Kuvat Kumppanit Vieraskirja
:: 12-13.9.09 Neste Jari-Pekka Ralli & TUA Sprint::
KAKKOS-SIJAT F-CUPISTA JA RALLISPRINTISTÄ
Rally Team Paimio menestyi viikonloppuna hyvin. Mutta hieman jäi silti hampaankoloon, kun molemmissa kilpailuissa jäätiin kakkosiksi.
Lauantaina 12.9. kauden viimeisessä F-cupin osakilpailussa Heinolassa, Samuli Nevän ja Juha Kivimäen kisa alkoi hienosti. Ensimmäisellä pätkällä oltiin heti hereillä ja tuloksena luokkapohjat, sekä koko yleisen luokan toiseksi nopein aika. Kisan vanhetessa alkoi muidenkin kilpailijoiden vauhti nousta.

Vaikka meillä ei ollut suurempia murheita, jouduimme taistelemaan tosissamme, jottei sijoitus olisi tipahtanut luokkakärjestä reippaasti alaspäin. Kisassa oli kuusi erikoiskoetta ja yritimme loppuun asti puristaa kovemmin. Kuutosella alkoi yritys jo kostautua ja yleisökin sai heittäytyä suojaan, kun risteyspaikka tuli silmille. Maaliin tultiin luokan 2. sijalla, Joonas Kolehmaisen voittaessa.

Sunnuntain jälkilöylyt
Heinolan reissun jäljiltä ei autojen moottorit olleet edes kunnolla ehtineet jäähtyä, kun Sunnuntaina oli lähtö TUA sprinttiin Lietoon. Siellä Samulin piti hieroa balsamia vielä Lauantain jäljiltä kolottaviin kisahermoihinsa. Mutta purkki piti vaihtaakin “ruokasuolaan”, kun Tomi Rönnemaa ylsi yhteen uransa parhaista vedoista ja voitti Samulin niukasti.

Kausi lähestyy loppuaan, päättyen näillä näkymin Rantaralliin 3.10. Siihen saakka kuulemisiin.
t: Rally Team Paimion väki.
YHTEISTYÖSSÄ