Mar 3, 2013

Samuli Nevä ja Juha Kivimäki olivat jälleen F-cupin osakilpailun lähtöviivalla lauantaina 2.3. Lahdessa. Ennen kuin tähän oli päästy, kisaa edeltävän kolmen viikon aikana oli tehty kohtuullinen urakka. Jämsässä kärsittiin aliohjautuvasta autosta ja sitä alettiin hiomaan paremmaksi testiradalla. Urakka ei edennyt kovinkaan pitkälle, kun moottori kärsi kansivaurion. Testi ja säätörupeama muuttui koneremontiksi.

Teamin päämekaanikko Toni Lahola teki jälleen hyvää työtä ja kokonaan läpikäydyn, korjatun moottorin hienosäädöt ajettiin kohdalleen kisaa edeltävänä Perjantai iltana.  Samalla saatiin ajettua muutama testikilometri ja pieniä säätömuutoksia tehtyä ohjautuvuutta parantamaan.

KISA KESKEN KYMPIN KÄRJESTÄ 

Kisa lähti hyvin liikkeelle ja auton parantunut ajettavuus näkyi välittömästi. Itsetunnon kohotessa Samulista alkoi irrota tuttua hyökkäystä ja vauhti oli edelliskerrasta selvästi parempaa. Toisella erikoiskokeella oltiin jo yleiskilpailun 7. -nopein,  muutamia sekunteja luokan kärjestä. Tämä nostatti suupieliä virneeseen, nyt oltiin palattu omalle tasollemme ja kärkisijoitusten metsästys alkamassa.

Jos tähän saakka pelkkää hyvää, niin nyt epäonni puuttui peliin. Kampiakselin asentotunnistimen kiinnitys oli väsynyt tärinästä poikki ja laulu katkesi EK3:n lähtökiihdytykseen. Harmitti, mutta tämä on osa motorsporttia. “Euron vika” on nopeasti korjattu.

Kilpailun tulokset löytyvät sivuilta www.tenab.net




Sivu 1 / 4  > >>